sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Juhannustunnelmissa

... lämmittelin vähän "askartelulihaksia". Kortti, jonka tein Koukussa Kortteihin (Kollaaseihin, oikeastaan) -haasteeseen:En ole koskaan oikein ymmärtänyt, miksi CD-levy pitäisi tällätä korttiin, vaan niinpä innostuin eilen maalailemaan yhtä vanhaa tietoturvalevyä, kokeillakseni eri väriefektejä, ja löysi se sitten paikkansa kortista :).
Seuraavan julkaisen sitten ihan uhallakin, vaikka osaan kuvitella, että joku paheksuupi, kun olen mennyt pilaamaan hyvän puukipon :D.
Isäntä näet on kanniskellut kaupungilta pilallemenneitä puutyön oppilastöitä, polttopuiksi, ja sieltä löytyi tämmöinen puuvalmis pikariaihio, jota maalailin, leimailin ja helmiäkin liimailin:
- Kun teki mieli käyttää tuota kivimaalia johonkin. Sisuksen maalasin kuparimaalilla. Tulitikkuaski on mukana tuossa yhdessä kuvassa ihan vain kokovertailun vuoksi.
(Ällös välitä kuvassa näkyvästä päivityksestä; näyttää olevan kuvaohjelmani päivitys jäänyt 3 v. ajastaan jälkeen :D.) - Jos jonkun mielestä on alkuperäinen parempi, niin muistettakoon, että tämä olisi päätynyt kaatopaikalle, ellei isäntä olisi tuonut sitä polttopuuksi, ja ellemme olisi sitä sitten polttopuulaatikosta talteen poimineet.

8 kommenttia:

Maaret kirjoitti...

Hyvä, että pelastit aihion polttopuulaatikosta, nimittäin ainakin minä tykkään, että tuunauksesi on onnistunut ihan kympillä!!!!!!!!

Pirkkeri kirjoitti...

Tuohan on todella kaunis! Kyllä kannatti talteen ottaa.

Anne S. kirjoitti...

Jestas miten makee lopputulos!!!!!

Unknown kirjoitti...

Really liking the card with the CD. and the vase is a triumph!

love Dawn xx

Pitsihame kirjoitti...

Näyttää ihan keramiikkatyöltä - upealta sellaiselta :))

Pitsihame kirjoitti...

Olikin samassa postauksessa tuo cd-levykortti!
Sekin on tosi hieno - mielenkiintoisen "märän" näköinen tuo levy!!!

Ranu kirjoitti...

Pakko kysyä että millä maalilla olet maalannut tuon cd:n? Kivan näköistä jälkeä!
Ja pikari on upean näköinen tuunattuna.

"pappi puikoissa" kirjoitti...

CD on maalattu akryylimaalilla (2 eri laadulla, mutta ihan askartelukäyttöön ovat), ja krakelointilakkaakin siihen johonkin väliin vähän sipaisin.