Toisen kerran jo tänään inspiroidu-skräppihaasteen kimpussa. Aamupäivällä pykäsin ja postasin viime viikon haasteen, ja nyt samalla imulla tämänviikkoisen.
Aiheena oli skräpätä lyriikkaa. Heti alkoi - varmaan tuon taannoisen ATC:n innoittamana - päässä soida Hectorin Nostalgiaa.
Teksti on suollettu ihan suoraan, muistinvaraisesti, mutta toivottavasti katkelmat ovat osapuilleen oikein. Lukemista voi helpottaa, jos klikkaat kuvan isommaksi:
Ja ketkä ovat nuo salaperäiset nostalgikot: tyttö kansallispuvussa ja poika autonkuljettajan asepuvussa? Nehän ovat tietysti mummu ja pappa, äidin vanhemmat. Tämän kummempaa vihkikuvaa heistä ei valitettavasti koskaan otettu.
Värittelin mustavalkoiset kuvat ProMarkereilla taas, ja laitoin suklaanväriä leimasintyynystä paperin reunoihin, vintagevaikutelman toivossa. Soikiot kuvien ympärillä on leikattu ko. valokuvien kehyksistä otetuista valokuvista.
Huomaatkin, että laulussa mainitaan aika (kello), liitäminen (siivet ja perhonen), peili ja mänty (puu) sekä tähdet, jotka siis sivulle liimailin. Pappa muuten harrasti pienimuotoisesti taskukellojen keräilyä, joten siksi kellossa on vitja.
Mustavalkoiset lehdet ovat jostain mainoskuvasta, mutta taustapaperi sentään ostettua. Sinisellä pohjapahvillakin on oikeastaan symboliarvoa: pappan asepuvun laatat olivat siniset, ja papalla oli myös erittäin kirkkaansiniset silmät.
Ai niin, ja laulussa mainittu unimaailma, mitä se tähän liittyy: Isovanhempieni kuolemasta on kohta parikymmentä vuotta. Silti he ovat erittäin voimakkaasti läsnä elämässäni edelleen. Melkein viikottain he "elävät" unissani. Siksi muistan heidät vieläkin aivan elävästi: puheäänet, pappan laulut, mummun sanaleikit, hymähtelyt, huokailut...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti