Piti tehdä kortti omasta kuvasta, ja heti olikin selvää, mistä kuvasta tahdon askarrella kollaasimanian haasteeseen vastauksen. Kas, kun meikäläisestä ei kovin montaa lapsuuskuvaa ole (ja aikuiskuvasta ei viitsi korttia tehdä...) Se on tämä minun kävelemäänopettelukuvani:
Olin näes oppinut seisomaannousemisen jo varhain syksyllä, mutta sitten kaaduin, ja löysät kun niveleni ovat, nilvautin jollain tavalla nilkkani. Sen jälkeen en suostunutkaan nousemaan jaloilleni ennen kuin monen kuukauden kuluttua. Olen luonteenlaadultani tosi arka ja varovainen - vieläkin.
Myöhemminkin satutin joskus olkapääni, ja "keksin", että se oli mennyt sijoiltaan. (Näin, kuinka pappan olkapää retkahti sijoiltaan, kun hän piti kiinni pillastuneesta lehmästä. Ehkä pelästyin siitä, ja sain vaikutteita...) Isä ja äiti veivät minut lääkäriin, kun en suostunut käyttämään kättäni mihinkään. Lääkäri keksi, mikä juju veti: hän tarjosi minulle lakritsia! Siinä käsikivut unohtuivatkin saman tien :). Muistan vieläkin sen hyvänolontunteen, kun istuin lääkärin tutkimuspöydällä ja mutustin lakupötköä. Sieltäköhän lakuhimoni on peräisin...

Valokuva oli mustavalkoinen, joten se piti värittää. ProMarkereista löytyi onneksi ihan oikea keltaisen toppatakin ja punaisen potkukelkan sävy. Molemmat muistan vielä oikein hyvin. (Toppatakin oli äiti ommellut äitiyspakkausmakuupussista, joten samanlaisia oli ehkä muillakin.)