torstai 16. syyskuuta 2010

Tunnustusta

... tuli Serjalta, kiitos!
Tuolla kässyblogini puolella olenkin jo tähän tunnustukseen liittyvän 7 ominaisuuteni listan kirjannut (ehkä useampaankin kertaan?), mutta keksitäänpä nyt tähänkin jotakin:
1. Olen voimakkaasti vasenkätinen.
2. Näin, kun olemme lapsien valinnaisaineita tässä pohtineet, niin muisteltakoon, että minulla oli yläasteella valinnaisena konekirjoitus ja käsityöt, lukiossa mm. kuvanveisto ja maisemamaalaus :).
3. Ja samasta aiheesta vielä: toki aineyhdistelmääni kuului lukiossa myös pitkä matikka, lyhyt fysiikka, psykologia, saksa... Eli ei se IHAN pelkkää "leikkiä ja laulua" ollut, se koulunkäynti ;D.
4. Olen ainoa lapsi. (Ja ehkä siksi 4 lapsen äiti?)
5. Yläasteiässä jouduin luopumaan koiranpennustani todetun koira-allergian vuoksi. Kun aikuisiässä koira-allergiaa ei enää testeissä näkynyt, otimme Patskumme. Ja mukavasti on mennyt. Mikä on vallan loistavaa, koska olen koiraihminen henkeen ja vereen :).
6. Aurinkoisen kesän jälkeen mieleen tulee:
En rusketu ollenkaan, joskaan en kovin helposti palakaan. Auringossa muutun punaiseksi kuin rapu. Punoitus sitten laskee ja olen taas valkoinen. Ja pisamainen :).
7. Olen "välikausi-ihminen": lempivuodenaikani ovat kevät ja syksy.

Kiitän lämpimästi tunnustuksesta, mutta mukavuudenhaluisena ihmisenä en poimi jatkajia. Meemin saa ottaa mukaan, ken haluaapi :)!

Ei kommentteja: